Tarinaa yhdistyksen alkuajoilta

SF-Caravan ry. Satakunnan kerho


Alkuvaiheet

SF-Caravan ry oli pitkään perustamisensa jälkeen matkailuväen ainoa organisaatio. Vähitellen oli 60-luvun lopulla alkanut syntyä tarvetta tiiviimpään kanssakäymiseen kokemusten vaihdon, ajanvietteen ja jopa taloudellisten etujen saamiseksi. Näin alkoivat syntyä alueelliset kerhot.


Oman kerhon perustaminen

Satakuntalaiset matkailuperävaunuperheet olivat jo pitkin kevättä ja kesää 1971 vaihtaneet ajatuksia omasta kerhosta. Näitä keskusteluja oli käyty mm. Mansoniemessä, Euran Myllyojalla, Säkylässä jne.. Näissä keskusteluissa olivat mukana mm. Ainalit, Jalavat, Kuljut, Jakoset jne.. Ne johtivat sitten perustavan kokouksen pitämiseen Turun PM-päivien aikana Ruissalon leirintäalueella elokuun seitsemäntenä päivänä 1971. Mukana oli silloin edustaja 12 matkailuvaunuperheestä. Kokouksessa johti puhetta Keijo Kulju ja sihteerinä oli Jorma J. Jakonen. Säännöt muovattiin Itä-Suomen Kerhon sääntöjen pohjalta.


Kerhon johtokunta

Ensimmäinen johtokunta sai seuraavan kokoonpanon: Puheenjohtaja Keijo Kulju, varapuheenjohtaja Jorma J. Jakonen, jäsenet Heino Ainali, Arvo Arola ja Juhani Jalava. Johtokunta kutsui sihteeri-rahastonhoitajaksi Kirsti Kuljun.


Ensimmäinen toimintavuosi 7.8.71- 1.8.72

Johtokunta kokoontui jäsenten kodeissa ja näin säilyi perheenomainen tunnelma varsinkin kun puolisot poikkeuksetta seurasivat mukana kokousmatkoilla.

Ensimmäinen suuri voimainponnistus oli saada kerho edustetuksi SF-Caravan ry:n hallitukseen. Kevätpäivillä 1972 tulikin sitten Kirsti Kulju “ministeriksi”.

Ensimmäinen “suuri” treffi oli 27-28 elokuuta 1971 Raumalla Eila Jalavan ja Arvo Arvolan hoitaessa järjestelyt kiertoajeluineen loistavasti.

Kesä 1972 avattiin vapputreffeillä Urjalan leirintäalueella, jossa edellisenä syksynä oli viimeksi sadetta pidetty.


Toinen toimintakausi 1.9.72-31.8.73

Vuosikokous, joka pidettiin kerhon “kotikentällä” Säkylässä 30.9.1972 alkoi viirin luovutuksella kunnan silloiselle matkailuasiamiehelle Fridolf Cederdahlille, jonka avulla oli rakennettu sydämelliset suhteet kuntaan.

Vuosikokous valitsi kerholle entisen puheenjohtajan ja johtokunnan ja päätti ostaa kerholle SFCaravan ry:n lipun.

Kevät 1973 avattiin pääsiäistapaamisella Säkylässä ja seuraavalla kerralla 5-6 päivinä toukokuuta siivottiin talkoilla koko Säkylän leirintäalua. Kunnan rakennusmestarin mukaan se oli siihen mennessä perusteellisin puhdistus siellä.

Sopimusalueitten lukumäärä kaksinkertaistui Hiittenharjun tultua sopimus-kumppaniksi Säkylän lisäksi.

Toimikaudella sai kerho Pirkko-Leena Jakosen suunnitteleman vaunumerkin. Uusina treffipaikkoina tulivat mukaan Reposaari ja Vammala.


Kolmas toimintakausi 1.9.73-31.8.74

Kolmannelle toimintakaudelle lähdettiin jo 58 jäsenen voimin. Kahdessa vuodessa oli jäsenmäärä jo yli 4-kertainen perustavan kokouksen osanottajamäärään verrattuna.

Vuosikokous pidettiin jälleen Säkylässä syyskuun 29. päivänä 1973. Tämä oli ensimmäinen vuosikokous, jonka salossa hulmusi kerhon hankkima SF-Caravan ry:n lippu.

Vaikka vuosikokous sai tietoonsa Säkylän kunnan irtisanoneen leirintäalue-sopimuksemme säilyi sopimusalueiden lukumäärä entisenä Reijo Yläsen saatua sopimuksen aikaan Vammalan kaupungin kanssa.

Erovuoroisten jäsenten tilalle johtokuntaan valittiin Heimo Ainalinin paikalle Aarre Wahtera ja Juhani Jalavan tilalle Esko Salo.

Tämän vuoden treffilista oli jo edellisiä huomattavasti pitempi Hiittenharjun sopimuksen mahdollistaessa ympärivuotisen toiminnan.

Urjalan treffi 17-18 elokuuta alkoi hiljaisella hetkellä kesän kuluessa manan majoille siirtyneen puheenjohtaja Keijo Kuljun muistolle. Kerhon varapuheenjohtaja Jorma J. Jakonen puhui tilaisuudessa lämpimiä sanoja ahkeran ja osaavan puheenjohtajan muistolle - erikoisesti painottaen hänen osuuttaan kerhon perustamisessa.


Neljäs toimintakausi 1.9.74-31.8.75

Säkylän sopimuksen jäätyä uusimatta oli vuosikokous uudella kotialueella”Vammalan Tervakalliolla Kokouksen puheenjohtajan, Jorma J. Jakosen, tilapäinen puheen-johtajuus kerhossa päättyi, kun kokous valitsi kerhon uudeksi puheenjohtajaksi sen sihteeri-rahastonhoitajana alusta asti toimineen Kirsti Kuljun. Johtokuntaan tulivat uusina jäseninä Veijo Pietilä ja Simo Peräniitty alueelta pois muuttaneitten
Jorma J. Jakosen ja Esko Salon tilalle.

Vuosikokous päätti, että Satakunnan kerho järjestää vuoden 1975 pohjoismaisen Caravanrallyn. Tämä päätös sitten leimasikin koko toimintakautta.


PM-päivät

Johtokunta valitsi kolmesta vaihtoehdosta PM-päivien pitopaikaksi Rauman ja leiri-isännäksi Esko Salon. Kauden treffien yhteydessä kiinteytettiin suunnitelmat, valittiin tarvittavat toimikunnat ja heinäkuuta kohti tiivistyi talkootahti. Todellisen caravaanihengen ilmaantumana oli jäsenten uhrautuva työ päivien hyväksi. Ilmat suosivat päiviä, osanottajia oli yli 500 ja kiitosta tuli roppakaupalla.


Viides toimintakausi 1.9.75-31.8.76

Vuosikokouksessa 27.syyskuuta 1975 oli kerhon puheenjohtajalla Kirsti Kuljulla varaa hymyillä kokousta avatessaan. PM-päivien loistava onnistuminen oli antanut paitsi mainetta ja kunniaa myös lisää omaisuutta kerholle, uusia ystäviä ja paljon uusia jäseniä.

Kokous valitsi kerhon uudeksi puheenjohtajaksi Reijo Yläsen Vammalasta muun johtokunnan jäädessä ennalleen. Johtokunta kutsui sihteeriksi Sinikka Jakosen ja rahastonhoitajaksi Eeva Toivolan.

Kauden löytö on ollut uusi talvialue, Jämi, jossa kerholaiset viettivät talvea ja kevättä suurina parvina.

Tärkein tapahtuma on ollut kerhon rekisteröiminen ja siihen liittyen Matkailuvaunuliitto SFCaravan ry:n perustaminen.

Omista PM-päivistä innostuneina olivat kerholaiset suurella joukolla rallissa mukana, kun se tällä kertaa pidettiin Jönköpingissä Ruotsissa. Ruotsalaiset järjestäjät saivat meiltä lahjaksi leipävartaan leipineen ynnä ison juuston.


Lopuksi

Meitä on nyt 242 vaunukuntaa ja alue on laaja. 30% jäsenistä on Porista ja yli 20% Raumalta. Jotta lämmin perhetunnelma säilyisi jäsenten keskuudessa, näyttää väistämättömästi tulevan vanhempien osa eli alkuperäinen toiminta-alua joudutaan jakamaan kantakerhon ja syntyvien uusien kerhojen kesken.


Tampereella 1976-09-02

Jorma J. Jakonen