Kuninkaanlähteen rakentaminen

Yhdistyksen syyskokous antoi 1.10.1988 johtokunnalle valtuudet tehdä vuokrasopimus Kuninkaanlähteen
alueesta (5 ha) Kankaanpään kaupungin kanssa.
Ensimmäinen vuokrasopimus tehtiin 10 vuodeksi ja se astui voimaan 1.1.1989. Sopimuksen mukaan
vuokra oli 3.500 mk/vuosi kolmena ensimmäisenä vuonna, minkä jälkeen vuokra tarkistettaisiin. Alue oli
ensimmäisen vuoden (1989) vain oman yhdistyksen käytössä, mutta vuonna 1990 alueesta ilmoitettiin
jo valtakunnallisesti.
Alue oli ensimmäisen vuoden (1989) vain oman yhdistyksen käytössä, mutta vuonna 1990 alueesta ilmoitettiinjo valtakunnallisesti.

1990 Alueella yöpyi treffien ulkopuolella 1241 vaunukuntaa, jotka oleskelivat keskimäärin 3,5 vrk,
joten vaunuyöpymisiä kertyi lähes 4500. Juhannukseksi saatiin uusi lämminvesivaraaja. Uimareita
lähes 4700 kesän aikana.


1991 Yhdistyksen 20-vuotisjuhlien yhteydessä allekirjoitettiin uusi vuokrasopimus 20 vuodeksi. Uusi
ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettu huoltorakennus valmistui (rakennusaineet kaupungilta),
uusi kioski rakennettiin omin kustannuksin, allasalueelle uusi nurmikko ja aita. Vaunuja kävi
alueella 1747. Saavutettiin 3. sija vuoden SFC-aluekisassa.


1992 Pienoisgolfrata (käytetty) tuotiin alueelle, tulorinteet aidattiin ja istutettiin, suodatinlaitteet
altaalle.
Kävijämäärä hieman laski, mutta yöpymisvuorokausien määrä kasvoi 15 %:lla edelliseen
vuoteen verrattuna. Saavutettiin 2. sija vuoden SFC-aluekisassa.


1993 Kaupunki uusi uima-altaan putkiston, rakennettiin pysyvä tanssikatos. Alueella kävi 2150
vaunukuntaa ja henkilöyöpymisvuorokausia kertyi 29034. Kuninkaanlähteestä vuoden
caravan-alue.


1994 Uusia vaunupaikkoja tasoitettiin ja tehtiin istutuksia ym. maisemointia tanssikatoksen ympäristöön,
polkuautorata tasoitettiin ja tarinapolun varteen laitettiin kiviset taulut, jotka kertovat
Kuninkaanlähteen historiasta. Syksyllä purettiin vanha saunarakennus. Alueella kävi 2600
vaunua ja henkilöyöpymisvuorokausia kertyi 36014. Saavutettiin 3. sija SFC-aluekisassa.


17.jpg


1995 Uusi sauna- ja huoltorakennus, johon yhdistys työn lisäksi satsasi huomattavasti rahaa Uusia
vaunupaikkoja, maisemointia, uusi sähkö linja ja uusia käyttövesipisteitä. Alueella kävi 2710
vaunua ja niistä kertyi 10857 vaunuyöpymisvuorokautta ja 34959 henkilöyöpymisvuorokautta.
Vuoden SFC-aluekisassa 2. sija ja kävijämäärään perutuvassa TOP 10 -kisassa 1. sija.


1996 Sähköpisteitä lisättiin, imubetonilattia tanssikatokseen ja tenniskentän pinnan tasaus. Lähteen
ympäristöä alettiin uudistaa yhdessä kaupungin ja leijonien kanssa. 2978 vaunua kävi alueella,
kertyi 10679 vaunuyöpymistä ja 35155 henkilö yöpymistä. Vuoden SFC-aluekisassa 3. sija ja
TOP 10-kisassa 1. sija.


1997 Uima-altaan pinnoitus ja uusipumppukoppi pumppuineen. Kioskinhoitaja vaihtui ja arvonlisävero
tuli voimaan vuoden puolivälissä.
Alueella kävi 2550 vaunua, kertyi 8903 vaunu- ja 30655 henkilöyöpymisvuorokautta (uusi
laskutapa). Ei enää isäntäpäivystystä talvikaudella.


1998 Uusi ja savuton grillirakennus omin kustannuksin, uudet pienoisgolfradat (n. 300.000 mk) ja
tietokone. Uusia istutuksia. Koko kesäkausi = 5 kk. 2500 mk, kolme kuukautta 1800 mk ja
kuukausi 800 mk.
Talvikaudella 1.10.98-30.4.99 alueella isäntäpäivystys viikonloppuisin. Vuoden SFC-alue 1998!
Alueella kävi 2204 vaunua ja niistä kertyi 6440 vaunuyöpymisvuorokautta ja 20337 henkilöyöpymisvuorokautta
eli sateinen ja kylmä kesä näkyy siis selvästi luvuissa.


1999 Kansalliset mitat täyttävä minigolf-radan viimeinen maksuerä saatiin maksetuksi ja radalla
järjestettiin valtakunnallinen kilpailutapahtuma, palkinnoiksi hankittiin mm. yhdistysten välinen
kiertopalkinto.
Alueella kävi 2389 vaunua ja niistä kertyi 6496 vaunuyöpymisvuorokautta ja 20905 henkilöyöpymisvuorokautta.


2000 Vuosi oli erityisesti vihervuosi, nurmikon kuntoon paneuduttiin, kukkalaitteita ja istutuksia
lisättiin. Piha-alue ja ajotiet asfaltoitiin, uusittiin ulkokalusteet ja lämpimän veden automatiikka
sekä automaattisuihkut ym. Tanssilavalle rakennettiin ja lasitettiin seinät.
Alueella kävi 2286 vaunua ja niistä kertyi 6131 vaunuyöpymisvuorokautta ja 19996 henkilöyöpymisvuorokautta.


2001 Rakennettiin Beachvolley-kenttä, paranneltiin ulkoalueita ja pinnoitettiin minigolf-alue kivituhkalla
ja soralla. Rakennettiin uusia aitoja ja istutuksia, eli kohennettiin alueen yleisilmettä sekä
hankittiin trampoliini. Puolustuslaitoksen Metsäosasto rakensi alueen yläpuolelle uuden kodan,
”Kunkunpesän”.
Vuosi oli yhdistyksen 30-vuotisjuhlavuosi, juhlatreffeille osallistui 402 vaunukuntaa. Avattiin
yhdistyksen ensimmäiset kotisivut internetiin.
Alueella kävi 3138 vaunua ja niistä kertyi 9124 vaunuyöpymisvuorokautta ja 28826 henkilöyöpymisvuorokautta.


2002 Uusi isäntätoimisto ja kioskin laajennus valmistui. Uusittiin saunojen kiukaat ja alueen sähköistystä
lisättiin 70:llä lisäpisteellä.
Alueella kävi 3932 vaunua ja niistä kertyi 9261 vaunuyöpymisvuorokautta ja 28653 henkilöyöpymisvuorokautta.


2003 Alueen sähkönsaannin varmistamiseksi saimme toisen muuntajan. Asfaltointia laajennettiin
kaikille ajourille sekä uusittiin alueen äänentoistolaitteisto. Talvikaudella avaimen sai noutaa
Kankaanpään Nesteeltä.
Alueella kävi 3995 vaunua ja niistä kertyi 9499 vaunuyöpymisvuorokautta ja 29092 henkilöyöpymisvuorokautta.


20.jpg2004 Alueen yleisvalaistusta parannettiin sekä kohennettiin alueen yleisilmettä.
Alueella kävi 4504 vaunua ja niistä kertyi 10875 vaunuyöpymisvuorokautta ja 34677 henkilöyöpymisvuorokautta.


2005 Huoltorakennuksen saunat ja pesuhuoneet peruskorjattiin sekä muutettiin ulkotiloja siten, että
saatiin lisää tilaa kalustukselle.
Alueella kävi 4407 vaunua ja niistä kertyi 10419 vaunuyöpymisvuorokautta ja 29733 henkilöyöpymisvuorokautta.


2006 Uusi 56 metrinen vesiliukumäki valmistui ja kesällä saimme käyttöömme WLAN-verkon, mutta
sen toimintahäiriöt vaativat jatkossa parannusta. Elokuussa yhdistys juhli 35-vuotista toimintaansa,
treffeille osallistui 254 vaunukuntaa. Avainkortin nouto siirtyi syksyllä Justeerin Kotikioskille.
Alueella kävi 4035 vaunua ja niistä kertyi 11902 vaunuyöpymisvuorokautta ja 38123 henkilöyöpymisvuorokautta.


2007 WLAN-verkon toimintaa paranneltiin ja kuuluvuusaluetta laajennettiin. Keskityttiin alueen
yleisilmeen kohennukseen.
Alueella kävi 5815 vaunua ja niistä kertyi 14333 vaunuyöpymisvuorokautta ja 46357 henkilöyöpymisvuorokautta.


21.jpg




























2008 Uusi EU-normit täyttävä leikkikenttä valmistui juhannukseksi joitain pieniä täydennyskohteita
lukuun ottamatta. Takkahuoneen saunaan tehtiin täysremontti, katto ja seinät paneloitiin,
uusittiin lauteet ja valaistus sekä ikkunat. Samalla uusittiin pukuhuoneen lattia laatoitus. Oviin
vaihdettiin karkaistut lasit.
Alueella kävi 6934 vaunua ja niistä kertyi 19055 vaunuyöpymisvuorokautta ja 44800 henkilöyöpymisvuorokautta.


2009 Minigolfradan patsaat kunnostettiin ja lasten polkuautot peruskorjattiin. Tehtiin lukusaliin lasivitriini
yhdistysten viireille. Astianpesupaikat samaan tilaan, joten saatiin tilaa uudelle miesten
wc:lle.
Kulkurinkujan viereen rakennettiin kävelytie lankuista, samalla viitoitettiin kaikki tiet uusilla
upeilla puisilla tiennimikilvillä. Laajennettiin kalustovajaa j a maalattiin leikkimökki.
Uusittiin uima-altaan tulovesiputket sekä laatoituksen pintavesien viemäröinti. Uusittiin uimalan
verkkoaita ja parannettiin samalla aidan linjausta. Alueen sähköistäistä lisättiin, uusittiin kaapelointia
ja sähkönjakokaappeja. Kaikki kiinteät 320 sähköpaikkaa ovat nyt teollisuusstandardin
mukaisia.
Alueella kävi 4212 vaunua ja niistä kertyi 17426 vaunuyöpymisvuorokautta ja 54820 henkilöyöpymisvuorokautta.
Vaunumäärän pieneneminen johtuu pääasiassa kausipaikkalaisten tilastointitavan
muutoksesta.


2010 Alueen vuokraneuvotteluja jatkettiin
yhteistoimin Kankaanpään kaupungin kanssa, mutta varsinaiseen tulokseen
ei kuitenkaan vielä päästy. Vuokrausasian ollessa edelleen kesken, ei
suurempiin toimenpiteisiin ollut aihetta. Alueella tehtiin kuitenkin
lukuisia pienempiä parannus- ja huoltotöitä. Mm. huoltorakennuksen ovia
uusittiin ja loputkin ovet varustettiin avainkorttilukoilla. Keväällä
peruskorjattiin osa uima-altaan putkistosta. Vaihdettiin alueelle
johtavien kulkureittien naruaidat paremmin ilmeeseen sopivilla
lauta-aidoilla. Alueen valvontaa parannettiin hankkimalla nauhoittava
valvontakamerajärjestelmä.
Loppusyksystä hankittiin kaksi
sähköavusteista pyörää helpottamaan isäntien työtä. Kioskiin hankittiin
ilmalämpöpumppu kesän kuumuutta ja talven kylmyyttä helpottamaan. Juuri
ennen vuodenvaihdetta alueelle hankittiin yksi Molok-jäteastia sekä uusi
leikkikatos, jotka molemmat odottavat asennusta tulevan vuoden
puolella. .
Alueella kävi 5398 vaunua ja niistä kertyi 12460 vaunuyöpymisvuorokautta ja 39017 henkilöyöpymisvuorokautta.
Yöpymisvuorokausien pieneneminen johtunee ainakin osittain tilastointitapojen muutoksista.

2011 eteenpäin tiedot löytyy HALLITUS/Hallitus tiedottaa/toimintakertomukset vuosittain