Blogit

Hyvää matkaa

Share |

Sunnuntai 26.5.2019 - Olli Jorva


Sateisen lauantaipäivän alakulo heijastui Kunkun ilmapiiriin, sade kasteli alueen maastoa virkistääkseen sen elämää, ymmärtämättä sen vain korostavan harmautta ja alakuloa, vaikka tarkoituksensa oli päinvastainen.

Tieto tapahtuneesta oli jo tavoittanut leirintäalueen, minut se tavoitti luonnollisesti saavuttuani ja elämän harmaus otti vallan, ajattelin sen oikeudenmukaisuutta, vaikka siihen minulla ei ollut mitään oikeutta, harmauteen vain.

 

Lähdin kävelemään hämärtyvään varhaiskesän iltaan, suuntasin askeleeni Ullanpuiston kävelysillalle, samalle sillalle, josta olin kirjoittanut kesäkuun jäsen- ja tiedotuslehteemme jutun ystävästäni.

Ajattelin, että jotain lohtua siitä saisin, ei tullut, hiljaisuutta vain oli tarjolla ja alakuloa, muistoja toki, mutta nepä eivät auttaneet ja jatkoin matkaani.

kuva.jpgIstuin hetken karavan-aukion penkillä muiden jo mentyä, ajattelin maailman menoa ja ihmisiä sen tuoksinassa.

Vastapäiseen isäntäkopin ikkunaan toukokuun loppupuolen alkavan kesäyön hämärä heijasti vastavalon ja Kunkun mäntyjen runkojen sekamelskan sekä hahmon yläpuolen paikoitusalueelta, ikkunan näkymä oli taianomainen ja vangitseva, tilanteeseen varsin sopiva.

 

Jatkoin matkaani uudelleen Ullanpuiston kävelysillalle, katselin puistoon ja sen istutuksiin ikään kuin kokeakseni siinä istuttajan kädenjäljen ja istutuslapion, iloisen nauravan tervehdyksen sekä persoonan ja ystävän.

 

Hiljalleen kävelin siltaa ylös ja sanoin itsekseni ” Hyvää Matkaa Ystävämme Ulla ”.

 

Lea ja Olli Jorva


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini