Blogit

Ykän matkassa

Share |

Sunnuntai 19.5.2019 klo 21:08 - Alatien asukki


YKÄN MATKASSA

Lauantaina 18.5 klo 09.00 Kunkun takkahuone on varustettu fläppitaululla ym. asiaankuuluvilla opetusvälineillä, on alkamassa Yrjö "Ykä" Koskisen vetämä koulutustilaisuus Kuninkaanlähteen kesätyöntekijöille. Paikalle on ensihaastattelujen perusteella saapunut joukko, neljä henkilöä joista Ykä ammattitaidollaan koulii kesäksi työtä pelkäämättömän ja osaavan perustan moninaiseen karavaanialueen paikoitusjärjestelmään.

Kättelyt ja ensiesittelyt on tehty joten on aika siirtyä virallisempaan puoleen jonka Ykä aloittaa ehkäpä tärkeimmällä asialla mitä alueemme ykkösluokkaan kuuluva imago vaatii, Ykä nostaa sormensa ylös lausuen yksinkertaisen sanan "Ensivaikutelma", kuulijakunta kaivelee esiin muistiinpanovälineitään, niin minäkin, koska tiedän Ykän panostaneen tähän kurssipäivään sen verran tuhdilla tietopaketilla ettei kaikkea pysty aivokapasiteetin ylikuumenemisen pelossa päähänkään pänttäämään , on siis syytä tehdä muistiinpanoja, minunkin...median edustajan :) .

Ensimmäinen ja jo puoli toistakin on vierähtänyt mielenkiintoisen ja opettavan esitelmän parissa. Ranskalaisten viivojen perään on kirjoiteltu toinen toistaan tärkeimpiä asioita, on vaunun saapumisesta lähtien käyty läpi joka asia mitä asiakkaan saattaminen paikoilleen ja onnistuneeseen lopputulokseen pääseminen vaatii, sen Ykä osaa vuosien kokemuksella ja sen hän haluaa jakaa uusille kavereille jotka ottavat ohjat käsiinsä kesän koittaessa.

Yka1_nettiin.jpg

Aamupäivä on sujunut kahvipaussi mukaanlukien Ykän hallinnassa, liekö syynä se ettei uudet rohkene kysyä vaiko sitten ei ole kysyttävää, sen verran juttua tulee oppi isän suusta..itse yritän epätoivoisesti keksiä jotain kysyttävää mikä olisi jäänyt häneltä huomioimatta mutta kysyttävää ei löydy ....tyydyn olemaan hiljaa minäkin joten jalkaudumme maastoon.

Ykä johtaa opetuslapsensa uimalan portista sisään siihen maailmaan joka kesäkuun alkupäivinä tulee olemaan jokaisen nyt opissa olevan arkipäivää, on saunojen hoitamiset pesuineen, allasosaston toimivuus ja turvallisuuden takaaminen kaikkineen....sitten portista takaisin ja joukko suuntaa kentälle missä vaaditaan paikoittajilta mm. tietoa,taitoa ja Ykän mukaan myös lehmän hermoja jotta jäähallin kokoinen yhdistelmä saadaan ehjänä ja nopeasti sille osoitettuun paikkaan puiden väliin kartturin ja lapsilauman säestäessä orkesteria. :)

Paljon mahtuu neuvoja ja vinkkejä kierrokseen jonka kesätyöntekijät Ykän johdatuksella kiertävät iltapäivän aikana, selkeät ja yhteiset pelisäännöt toistaa Ykä muutamaan kertaan ja toteaa jatkoksi että sillä pärjätään pitkälle kun jokainen tietää mitä toinen tekee, säästytään monelta päällekkäisyydeltä ja yhteisymmärrys säilyy. Asiakas on aina ykkönen muttei silti luisteta siitä mikä on kaiken toimivuuden kannalta sovittu.....

Yka2_nettiin.jpg

Porukka kävelee takaisin takkatuvan suuntaan, päivä on tulossa kohta päätökseen, viisaampana, oppineena ja innoissaan tulevasta neljän päässä pyörii suuria ajatuksia, pelkojakin kenties..... Ykän suusta tulee vielä loppupäivän yhteenveto, "huomioi aina viedessäsi vaunu/auto paikoilleen valmiiksi ja etukäteen paikka mihin saat seuraavan ajoneuvon vietyä ettei sitä tarvitse turhaan ajeluttaa ympäri aluetta, turvaväli neljä metriä, huomioi koirat ym.erityistarpeet....."

Kiitos Ykälle,Kunkkulaisille ja asiakkaille. Terv: Alatien asukki


Kommentit

20.5.2019 21:45  olli jorva

Hienoa kommentointia Alatien asukilta !


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini